Tietoa KuHasta

Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy on Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Oriveden, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven omistama hankintayhtiö.

Kuntien oma hankintatiimi

Olemme seitsemän kunnan oma hankintayhtiö. Vuodesta 2006 lähtien omistajakunnissamme kenenkään ei ole tarvinnut tehdä hankintoja yksin tai osata kaikkea. Osakeyhtiö meistä tuli vuonna 2011, jolloin myös Orivesi liittyi mukaan.

Kunnat perustivat KuHan, jotta tekisimme hankintoja yhdessä ja tehostaisimme toimintaa. Meille on keskitetty omistajakuntiemme hankintojen kaupallinen ja juridinen syväosaaminen.

Tuemme, ohjaamme ja kehitämme omistajakuntien hankintatoimintaa sekä tarvittaessa koulutamme. Seuraamme hankinta-alan kehitystä ja varmistamme, että kunnat ovat ajoissa valmiina tuleviin muutoksiin. Olemme mielellämme pieneksi tai suureksi avuksi.

Haluamme tehdä hyvää yhteistyötä myös toimittajien kanssa ja onnistua yhdessä. Kauttamme voi tavoittaa monta kuntaa samalla kertaa.

Ota yhteyttä

Jos haluat lisätietoa KuHasta, ota yhteyttä:

Jaakko Uitti
Toimitusjohtaja
050 414 7394

etunimi.sukunimi@kuhaoy.fi

Artikkeli

Uusi puheenjohtaja toiveikkaana tulevasta, asiantuntijoihin uskoen 

KuHa Oy:n hallituksen puheenjohtajan kapula vaihtoi omistajaa syksyllä 2023, kun uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö. Toimintaympäristöä mylläävä sote-uudistus…

Lue lisää

Blogi

Onneksi virheet voi aina korjata 

Ei se lopulta harvinaista ole, että kaiken huolellisen valmistelun jälkeenkin tarjoajat löytävät julkaistusta tarjouspyynnöstä jotakin kysyttävää tai jopa virheitä. Kilpailutusprosessiin…

Lue lisää

Artikkeli

Mitä KuHa tekee?

Kuntien kotoisa hankintatiimi  Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy on seitsemän pirkanmaalaisen kunnan oma hankintayhtiö, joka auttaa kuntia yhteishankintojen prosesseissa ja kilpailutuksissa….

Lue lisää